Ajatuksia

vALTUUSTOISSA (1)
Kuvassa kakskymppiset naiset ja kuusikymppiset miehet prosentteina kaikista valtuutetuista. Molemmat ryhmät muodostavat noin 9 prosenttiyksikön osuuden äänioikeutetuista. Valtuutetuista nuoria naisia on kuitenkin reilu 2 prosenttia, kun miehiä on 17 prosenttia. Lähde: Tilastokeskus.

Suomi on edustuksellinen demokratia, mitkä  tarkoittaa, että meillä lait ja muut päätökset rullataan läpi systeemillä, jossa jokaisella äänioikeutetulla on yksi ääni, joka on saman arvoinen äänioikeutetun ikään, sukupuoleen, lompakkoon tai nutturan kireyteen katsomatta.

Demokratian itu on juuri siinä, että vaikka joku olisi niin järkyttävän typerä että on  vaikkapa rasisti, stalkkaaja tai keskustalainen, on ääni siitä huolimatta yhtä validi. Myös teuvohakkaraisilla on oikeus saada edustajansa arkadianmäelle, Viitasaaren kunnanvaltuustoon ja europarlamenttiin, jos äänet riittävät.

Ei ole ehkä tarpeellistakaan, että lakia säätävät elimet heijastelisivat täydellisesti äänioikeutettujen demografiaa. On kuitenkin hälyttävää huomata, miten räikeän aliedustettuja kaksikymppiset naiset ovat. Tilastokeskus keroo, että 20-29-vuotiaita naisia on noin 9% äänioikeutetuista mutta alle 2% valtuutetuista. Vertailun vuoksi voidaan huomata, että esimerkiksi 60-69-vuotiaita miehiä on saman verran eli 9% äänioikeutetuista, mutta n. 17% valtuutetuista.

Eduskunnassa.pngHeikostihan meillä menee myös valtakunnan ja euroopan tasolla. 2015 vaaleissa eduskuntaan valittiin 6 alle kolmekymppistä naista. Jos nuoria naisia olisi eduskunnassa yhtä paljon kuin äänioikeutetuissa, olisi kansanedustajia 18 eikä kuusi. Hahmotettakoon myös, että tämä olisi enemmän kuin mitä Perussuomalaisilla tai Vihreillä on tällä hetkellä koko ryhmissään.

Onko todella niin, että me tarvitsemme valtuustoihin yhdeksän kertaa enemmän kuusikymppisiä miehiä kuin kaksikymppisiä naisia?

Missä naiset?

Väitän, että osasyy nuorten naisten aliedustukseen löytyy suureen osaan suomalaisista iskostuneesta vanhanaikaisesta alitajuisesta ajattelusta. Mielikuvista, joissa nuoret naiset eivät päätä, he eivät johda, he eivät ole uskottavia tai päteviä. Eikä näitä ominaisuuksia heiltä vaaditakaan. Tämä homehtunut kulttuurillinen rakenne taas  johtaa siihen, että naiset eivät asetu ehdolle. Tilastollisesti nuorten naisten ehdolle asettuminen se vasta surullista onkin, sillä heitä oli viime vaaleissa alle prosentti kaikista ehdokkaista.

Miksi tällä on väliä?

Uskallan väittää, että jos kaksikymppisiä naisia olisi kunnanvaltuustoissa, eduskunnassa ja europarlamentissa suhteellisesti yhtä paljon kuin meitä on Suomessa, olisi kellon ääni hiukan erilainen kun keskusteltaisiin asioista jotka nykyisellään nonsoleerataan  “reunaehtojen” alle.

Väitän, että muun muassa selittämättömät palkkaerot, naisten työmarkkinasyrjintä, suomen vanhentunut aborttilainsäädäntö, kansainvälisten sopimusten minimit alittava naisten turvatalojen määrä, synnäreiden alimitoitus ja seksuaalinen häirintä olisivat vähän vähemmän “pehmeää politiikkaa” jos niistä päättäisivät ihmiset joita asia koskee.

Pitkällä jänteellä on myös selvää että jos me emme nyt saa nuoria läpi, ei meillä ole 2030-luvun vaaleissa laittaa  naista pääministeriksi, komissaariksi tai pressaksi. Jos meillä ei ole nyt noviiseja naisia, ei meillä ole tulevaisuudessa kokeneita naisia.

epssä

Sitä paitsi ajatus siitä, että about puolesta miljoonasta suomalaisesta alle kolmekymppisestä aikuisesta naisesta ei muka löytyisi kahdeksaatoista kansanedustajaksi kelpaavaa on täyttä roskaa.

Ratkaisu on simppeli. Ensi vuonna on vaalien supervuosi. Asetutaan ehdolle. Äänestetään niin vitusti nuoria naisia, että tuntuu.